Kognitiivinen lyhytterapia
Otan tällä hetkellä vastaan harjoitusasiakkaita kognitiiviseen lyhytterapiaan.
Opiskelen toista vuotta Integrum-instituutissa kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi. Osaksi opintoja kuuluu käytännön terapiatyön harjoittelu aidossa lyhytterapiatilanteessa. Nyt on taas paikkoja vapaana muutamalle lyhytterapia-asiakkaalle!
Kognitiivinen suuntaus lyhytterapiassa tarkoittaa sitä, että meillä on keskustelun lisäksi käytettävissämme useita mielen ja läsnäolon taitoihin tähtääviä harjoituksia ja menetelmiä. Tavoitteena on positiivisten muutosten lempeä aikaansaaminen ja suuntaaminen kohti mielekästä ja hyvää elämää.
Voisin olla sinulle sopiva lyhytterapeutti, mikäli esimerkiksi jotkin seuraavista lauseista kuulostavat sinulle ominaisilta:
- tavallaan elämässäni kaikki on ihan ok, mutta jotakin tuntuu puuttuvan
- huomaan toimivani toisin kuin haluaisin
- käyn elämässäni muutosprosessia läpi
- en tiedä mihin suuntaan olen menossa
- tuntuu, että pitäisi saada jutella tästä jonkun kanssa
- olen hukannut itseni pitäessäni huolta toisista
Voit myös kertoa omin sanoin millaisessa tilanteessa nyt olet ja kysyä, olisiko tilanteesi lyhytterapiaan sopiva. Terapian kestosta keskustelemme sitten kun tavataan.
Kognitiivinen lyhytterapia toimii keskustelevana tukena ja tarjoaa turvallisia menetelmiä oman mielesi kanssa työskentelyyn. Olen myös mindfulness-ohjaaja CMIF® ja terapiassani painottuu tietoisuustaitojen vahvistaminen ja itsemyötätunto. En kuitenkaan ole terveydenhuollon ammattilainen, eikä minulla ole pätevyyttä hoitaa sairauksia.
Mikäli kiinnostut tästä mahdollisuudesta, ota yhteyttä ja keskustellaan lisää. Tehdään arvio sopivuudesta toisillemme ennen kuin lyömme lukkoon lyhytterapian aloituksen.
Lyhytterapia maksaa harjoitusasiakkaalle 45 € / kerta ja se laskutetaan sinulle sopivaan tahtiin, mahdollista maksaa myös kortilla käynnin yhteydessä.
Terapiatapaamiset studiollani Sirkkalankatu 10:ssä, sisäänkäynti katutasossa. Studion ympärillä on ilmaisia kadunvarsipaikkoja autolle (huom! osa kiekkopaikkoja!).